Mistä hankkia lastenvaatteita?

Lapset kasvavat nopeasti ja vaatteita on ostettava jatkuvasti lisää. Niitä myydään monessa liikkeessä ja osa niistä myy pelkkiä lastenvaatteita. Myös lastenvaatteita myyviä verkkokauppoja on todella paljon. Niitä voi tilata suomalaisista verkkokaupoista, mutta myös ulkomailta. Se mistä vaatteet kannattaa hankkia, riippuu tietysti siitä mitä vaatteilta vaaditaan. Jotkut haluavat päästä halavalla ja toiset taas haluavat laatua. Joillekin vaatteiden ekologisuudella on tärkeä osa. Jos ostaa vaatteita netistä niin yksi tärkeä seikka on se että ne toimitetaan nopeasti. Kannattaa myös miettiä, jos äiti on samalla vailla esimerkiksi uutta hoitolaukkua, jos vauvan vaatteet saisi tilattua samasta verkkokaupasta.

pienen-lapsen-kengät

Jos halua päästä halvalla lasten vaateostoksista

Lasten vaatteisiin voi saada uppoamaan paljon rahaa. Kaikilla ei ole tähän varaa tai halua tuhlata suurta osaa rahoistaan vaatteisiin. Silloin niitä kannattaa ostaa käytettyinä. Suomessa on paljon kirpputoreja, joissa myydään myös lastenvaatteita. Osa kirpputoreista keskittyy pelkästään lasten tuotteisiin. Varsinkin haalarit ovat kalliita uusina ja niitä ei välttämättä ehditä pitää kovia kauaa ennen kuin ne menevät pieneksi. Kevät/syys, -välikausi ja talvihaalarit onkin viisainta ostaa käytettyinä, jos sellaisen sopivan löytää. Myös kenkiä voi löytää hyväkuntoisina. Lapsen jalka voi kasvaa niin nopeasti, että tuskin ehtii pitää uusia kenkiä jalassa. Hyvällä tuurilla voi löytää käytettyinä lähes uudet kengät. Toki kaikkea muutakin lasten vaatetta voi ostaa käytettyinä.

On olemassa halpoja lastenvaatteita myyviä ketjuja. Jos ei ole tärkeää miten vaatteet on tehty niin niistä voi ostaa halvalla vaatteita. H&M myy halpoja lastenvaatteita. He kuitenkin ilmoittavat että vaikka vaatteet ovat halpoja niin he välittävät ekologisista asioista. Heiltä saa halvalla lastenvaatteita ja jos se on pelkkä peruste, niin kannattaa ostaa lapselle sieltä vaatteita. Vaatteet ovat todella muodikkaita ja monen lapsen suosikkeja.

Ekologiset vaatteet

Jos haluaa varmasti ekologisia vaatteita niin silloin niistä pitää olla valmis maksamaa. Suomessa on esimerkiksi sellaisia myyjiä, jotka jopa tekevät itse kankaatkin. Kun kangas ja vaate ovat heidän itsensä tekemä, niin se on varmasti ekologinen ja sen tekemiseen ei ole esimerkiksi käytetty halpatyövoimaa. Se myös näkyy hinnassa. Tällaisia myyjiä on Suomessa paljon. Vaatteet ovat myös kestäviä ja laadukkaita. Suomessa moni tekee vaatteita myös kierrätysmateriaaleista.

tee-se-itse-vaatteet
Ekologisia vaatteita saa tietysti myös ulkomaisilta myyjiltä. Joillakin heistä on liiketiloja myös Suomessa. Yksi näistä on Lindex, joka ilmoittaa tekevänsä osan lastenvaatteistaan ekologisesta puuvillasta. Nykyään moni muukin vaatemyyjä ilmoittaa käyttävänsä myös ekologisia kankaita. Tämän voi tarkistaa ostovaiheessa onko vaate tehty sellaisesta, jos se on ostajana tärkeää.

luontoystavallinen

Nopeat verkkokaupat

Koska lapset kasvavat nopeasti, niin ei ole aikaa odotella hitaiden verkkokauppojen toimituksia. Monelle taholla on liikkeitä, mutta myös verkkokauppa. Aika usein toimitus on hyvin hidasta. Saattaa kulua parikin viikkoa ennen kuin saa tilauksen hakea postista. Varsinkin ihan pienten vauvojen kohdalla tämä on aivan liikaa. Kannattaa siis mennä kauppaan, jos sen ketjun kauppa löytyy läheltä, josta haluaa vaatteet ostaa. On kuitenkin nopeitakin toimittajia. Yksi sellainen on Englannissa. Vaikka verkkokaupan pääpaikka on noin kaukana, niin sieltä yleensä tulee toimitus jo parissa päivässä ja suoraan kotiovelle. Kyseessä on nextdirect. Tästä verkkokaupasta ei kuitenkaan kannata ostaa talvihaalareita, koska ne eivät ole Suomen talvikeleihin sopivia. Kesää, syksyyn ja kevääseen löytyy täältä paljon ihania vaatteita. Toimitus on ilmainen jopa Suomeenkin. Tämä kuitenkin näkyy vaatteiden hinnassa. Ne ovat ehkä vähän kalliimpia kuin muilla samankaltaisilla myyjillä.

Mikäli ostat vaatteita verkkokaupasta, voit lukea palautusoikeuksiin ja muihin lainsäädäntöihin liittyvistä asioista tästä:
http://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/julkaisut/kuluttaja-asiamiehen-linjaukset/aihekohtaiset/verkkokauppa-ja-muu-etamyynti/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *